Harjoittelussa Selektalla – Uusi ura rekrytoinnin parissa

Koronakriisin myötä Elina Kaitila löysi täysin uuden suunnan uralleen. Hän täydentää nyt tutkintoaan työssäoppimisjaksolla Selektalla rekrytoinnin parissa. Selekta on mukana myös monen muun tulevan ammattilaisen uralla harjoittelujakson muodossa. Tässä artikkelisarjassa Selektan harjoittelijat kertovat, miltä heidän arkensa Selektalla näyttää ja mitä eväitä he ovat saaneet matkaansa.

Keväällä 2020 koronakriisi pysäytti koko maailman. Alkushokin jälkeen moni palasi arkeensa, mutta Elina Kaitila ei. Valmentavana esimiehenä lentoalalla pitkään työskennellyt Elina oli edelleen lomautettuna. Koneet eivät nousisi ilmaan tavalliseen tapaansa vielä pitkiin aikoihin. ‘‘Korona vei arjen ja työn’’, Elina kertoo kokemuksestaan. Hän kuitenkin näki tilanteen uutena mahdollisuutena, eikä lamaantunut tilanteesta.

Lentoalan koulutuksen lisäksi Elina on koulutukseltaan fysioterapeutti sekä tradenomi. Lomautuksen myötä selvisi, että tradenomin tutkintoa olisi mahdollisuus täydentää HR-asiantuntijatutkinnolla. Täydentävät opinnot koostuvat pääosin työssäoppimisesta ja harjoittelu Selektalla onkin osa näitä opintoja. ‘‘Tämä on mahtava mahdollisuus, näköalapaikka täysin uuteen toimialaan’’, Elina hehkuttaa.

Kun opintoja varten piti löytää työpaikka tuttava vinkkasi Elinalle, että tämä voisi olla yhteydessä Selektaan. Hakemuksen ja CV:n viilaamisen ja lähettämisen jälkeen kutsu haastatteluun tuli pian. Jo haastattelussa ideoitiin, mitä projekteja Elina voisi harjoittelun aikana tehdä ja nyt hän elää HR-koordinaattorin arkea. Työpäivät ovat vierähtäneet rekrytoinnin ja siihen liittyvien projektien parissa jo tammikuusta saakka.

Harjoittelu on tuonut mukanaan monia onnistumisia

Selektalla Elina on mukana rekrytoimassa työntekijöitä rakennuksille ja teollisuuden puolelle. Työtehtävät ovat monipuolisia, muun muassa työhaastatteluita ja rekrytointiprosessien läpiviemistä. Myös suorarekrytoinnista on kertynyt kokemusta harjoittelun aikana. Yksi isoimmista onnistumisen kokemuksista onkin ollut rekrytointiprosessi, josta kandidaatti työllistyi suoraan asiakasyritykseen. Elinan ilo onnistumisesta on käsinkosketeltavaa. ‘‘Tosi hienoa päästä tänne hommiin’’, hän hehkuttaa.

Täysin vieras rakennusala ei Elinalle ole. Hän on istunut useassa taloyhtiön hallituksessa ja tälläkin hetkellä toimii sellaisessa puheenjohtajana. Esimerkiksi tuleva linjasaneeraus on vaatinut asioiden opettelua. Asiat eivät myöskään jää teorian tasolle, vaan Elina muun muassa osaa piikata ja tietää, miten tehdään muotteja perustuksia varten. Oma betonimyllykin kuulemma löytyy. Harrastuneisuudesta ja luottamustehtävistä on ollut valtava etu rakennusalan rekrytointeja tehdessä. Työkaverit, joilla tätä etua ei ole saavatkin samalla isot kehut ja hatunnostot Elinalta. ‘‘En tiedä olisinko itse pystynyt tähän ilman harrastuneisuutta’’, hän pohtii.

Työ vaatiikin Elinan mukaan luonteenlujuutta: ‘‘Pitää itse seisoo omilla jaloillaan, sillä työ vaatii, että on kompetenssia arvioida haastateltavaa.’’ Rekrytointityössä vaatimustaso on kova ja on tärkeää, että työyhteisössä jokainen kantaa vastuunsa. ‘‘Työilmapiiri on lämminhenkinen ja omien puolia pidetään aina. Työ vaatii kuitenkin hermoja’’, Elina jatkaa. Myös huumorintajua tulee löytyä, sillä se auttaa selviytymään hektisessä ympäristössä. Lämminhenkisyydestä kielii myös se, että Elinan mukaan toimistolla tulee helposti jäätyä suustaan kiinni kollegoiden kanssa perjantai-iltapäivisinkin.

Kokemus luottamuksesta on ollut korvaamaton

Lentämisen lisäksi Elina on aiemmin toiminut myös yksityisyrittäjänä. Kokemusta jos minkälaisista tilanteista ei siis puutu. Elina näkeekin yrittämisessä, lentotyössä ja rekrytoinnissa paljon samaa. ‘‘Tässäkin työssä oppii ihmisistä ja elämästä ihan hirveesti, pääsee näkemään eri maailmoja,’’ Elina tiivistää. Yllättävin haaste toimistotyössä on ollutkin istuminen.  ‘‘Aiemmissa töissä en ole istunut koko päivää tietokoneen ääressä. Onneksi on sähköpöytä’’, Elina nauraa.

Elina kertoo, että harjoittelussa parasta on ollut itsensä voittaminen. ‘‘Pelkästään se, että monen vuoden jälkeen pääsen tekemään jotain ihan erilaista, täysin uutta ammattia. Tämä on täysin uusi näköala työelämään. Ei voi edes kuvailla, mitä se tarkoittaa’’, pitkään ilmailualalla työskennellyt Elina avaa. Myöskään jatkuvaa univajetta ei kuulemma ole ikävä, Elina vitsailee, mutta vakavoituu sen jälkeen. ‘‘Muhun on luotettu, on saanut kokea olevansa luottamuksen arvoinen. Sillä ei ole hintalappua, et ne uskoo että musta tähän’’, hän kiteyttää kokemustaan Selektalla.

Työnhaussa pääsee pitkälle perusasioilla

Elina jakaa vinkkinsä työnhakijalle rekrytoijan näkökulmasta. Hän ei lähtisi kikkailemaan työnhaussa: kun perusasiat ovat kunnossa, pääsee pitkälle!

  1. Kirjaa oma työhistoriasi selkeästi aikajärjestykseen
  2. Jos mahdollista, pyydä suosittelijoiden yhteystiedot
  3. Tee kunnollinen hakemus ja osoita kiinnostuksesi
  4. Kerro, mitä etsit ja haet, mitä osaat ja voisit tarjota työnantajalle

 

 

Teksti ja kuva: Oona Hallasaari

Löydä oma urapolkusi osoitteesta www.selekta.fi