Kesätyöt antavat kokemuksen lisäksi hauskoja muistoja

Syksyn korvilla on mukava muistella kesän lämpöisiä päiviä. Menneen kesän aikana Selekta työllisti jälleen monia uransa alussa olevia nuoria tekijöitä, joille kesätyökokemus tuo eväitä elämään. Yksi heistä oli rakennusarkkitehtiopiskelija Nea Nykänen. Nea työskenteli kesän ajan Selektan työmailla rakennusaputyöntekijänä sekä muissa asiakasyritysten osoittamassa työtehtävässä. Tuleva ammattilainen sai kokemusta omalle urapolulleen.

”Opiskelen Savonian Ammattikorkeakoulussa rakennusarkkitehdiksi toista vuotta”, Nea aloittaa kertomaan itsestään. ”Aiemmin olen työskennellyt yksityisillä työmailla, sekä kerrostalotyömaalla rakennussiivoojana. Olen ollut myös pientalotyömaalla rakennustöissä!”, hän jatkaa kertomalla aiempaa rakennusalan kokemustaan.  Kesätöiden kautta Nykänen sai hyväksi luettua opintoihinsa ensimmäisen ”haalariharjoittelujakson”, vaikka aiempi harjoittelupaikka peruuntui koronan takia.

”Kesällä sain tehdä paljon erilaista työtehtäviä, kuten kantohommia, rakennussiivousta, liikenteenohjausta sekä rakennusapulaisen yleisiä tehtäviä. Työskentelin Selektan kautta sekä saneeraus- että uudiskohteissa!”, Nea kertoo. Selektan kanssa työskentely oli mutkatonta. ”Kaikki työsuhteen asiat toimivat selkeästi ja ripeästi. Työvarusteeni sain hakea suoraan työvaatteiden erikoismyymälästä! Palkka tuli aina ajallaan, ja lomakorvaukset maksettiin työsuhteen loputtua”, Nea kertoo työsuhteestaan. ”Voin suositella Selektaa lämpimästi jokaiselle ahkeralle ja työtä etsivälle tekijälle!”, hän jatkaa.

Työmailla nuori tekijä otettiin hyvin vastaan ja huumoria riitti kahvihuoneessakin. ”Minut otettiin todella hyvin vastaan, ja kahvitauoilla sai kyllä huumoria päivään”. Kesän aikana Nea sai lempinimen siivotessaan pölisevää tiilijulkisivua. ”Neiti Nokinenä!”, Nykänen naurahtaa muistellen kesän työporukoita.  Hänen mukaansa jokaisella työmaalla sai asianmukaisen perehdytyksen ja työmaakohtaiset turvallisuusasiat käytiin aina hyvin läpi. Rakennusarkkitehdiksi opiskeleva Nykänen koki kesätyön antavan mukavasti potkua omalle alalle. ”Työmailla kaikkia kohdeltiin tasa-arvoisesti. Pidettiin huolta kaikista työntekijöistä! Aina oli kahvit ladattuna valmiiksi tauoille, ja toisella asiakkaalla aamupalat ja pitsat odottamassa kohteen luovutuspäivänä”, hän muistelee.  Eroa vuokratyövoiman ja yrityksen kirjoilla olevien tekijöiden välillä ei näkynyt.

Aloita urapolkusi Selekta: Avoimet Työpaikat!

Kuvat: Nea Nykänen
Teksti: Saara Purhonen