“Olen onnellinen ja onnekas, että saan tehdä sitä, mitä rakastan” – Haastattelussa Jussi Lampi

Vares-pahis Veikko Hopea, Isorölli, mies Etelä-Pohjanmaalta vai Silmäpuoli-Paananen? – hän on kaikkea tätä. Pääsimme jututtamaan tällä hetkellä Hämeenlinnan teatterissa vaikuttavaa näyttelijä-muusikkoa puhelinyhteydellä Sivuluisurock-yhteistyön kautta.

Näyttelijän työstään tunnettu mies ei suinkaan päätynyt suoraan työkseen kameroiden eteen. “Ensimmäinen palkkatyöni oli tie- ja vesihallituksella, mikä nykään on jakautunut Tiehallinnoksi ja Destiaksi. Olin asfalttitöissä!” näyttelijä-muusikko Jussi Lampi aloittaa kertomaan elämästään. “Meillä oli tiivis kaveriporukka, jonka kanssa oltiin 17-kesäisinä kaikki samoissa hommissa. Tuttu
tiemestari johti työmaata ja soitti kesän alussa, mitä teen kesällä. Vastasin pyöritteleväni peukaloita, ja sitä kautta pääsin hommiin”, hän jatkaa. Kesätyön päätyttyä kaveriporukka jakaantui opiskelemaan ja armeijaan. Lampi päätyi Vaasan varuskunnan soittokuntaan, jossa hän vietti 2,5 vuotta. “Aiemmin olin tietysti ollut vapaaehtoisena Halkosaaren tanssilavalla ja Tulivuorirock-festareilla. Veljeni oli järjestäjänä, joten koko perhe oli mukana tavalla tai toisella”, näyttelijä-muusikko valottaa ensi kosketustaan työelämään.

Ujo lapsi ei uskaltanut edes ajatella päätyvänsä teatteriuralle, vaikka koulun juhlissa ohjelmanumerot ja sketskit tuntuivatkin omalta. “Nykyiselle uralleni päätyminen olikin aikamoinen juttu! Armeijasta kotiuduttuani suoritin loppuun lukion, joka oli välissä muuttunut kurssimuotoiseksi, joten jatkaminen oli luontevaa. Kaverini oli menossa teatterikorkean pääsykokeisiin, ja päätin lähteä seuraksi. Silloin pääsykoe oli nelivaiheinen ja pääsin viimeiseen vaiheeseen! Siinä aukesi, että tätä haluan tehdä – pääsee revittelemään kunnolla! Olin aina ajatellut päätyväni johonkin turvallisempaan ammattiin, kuten poliisiksi tai metsänhoitajaksi.” Jussi kertoo. Kuin sattumasta mies päätti lähteä tavoittelemaan uutta unelmaansa.

Aiemmin pieneltä Lappajärveltä ei ollut oikeastaan ketään lähtenyt teatterikorkeaan esiintyvälle puolelle. “Toisen kerran pyrkiessäni pääsin taas viimeiseen vaiheeseen, mutta kolmannella kerralla tipahdin jo heti kättelyssä. Lähdin sitten Jyväskylään opiskelemaan hotelli- ja ravintolapuolelle, mistä pääsin Rantasipiin vastaanottoon töihin”, näyttelijä kertaa pääsykokeitaan. Kohtalo puuttui peliin, kun uransa alkuvaiheilla oleva Lampi sairastui vakavasti. “Henki meinasi lähteä ja olin kaksi viikkoa letkuissa. Siinä päätin, että haen vielä TEAKiin. Taisin mennä niin rennosti kokeisiin, että viimein pääsin sisään. Se tuntui omalta ja sellaiselta, että nyt on loppuelämä päätetty” Lampi muistelee huojentuneena.

“Kukaan ei tule himasta hakemaan töihin”

Pitkän yrittämisen jälkeen uralleen päässyt näyttelijä-muusikko kehottaa työnhaussa omaan aktiivisuuteen. “Kun muutin Helsinkiin, viisas isoveljeni totesi, että kukaan ei tule himasta hakemaan töihin, vaan pitää olla omatoiminen”, hän kertoo. “Nettiaikana CV:n lähettäminen on helpompaa ja oma aktiivisuus ratkaisee. Esimerkiksi avustajaksi leffaan tai teatteriin, tai mihin vain, halutessa pitää itse olla aktiivinen ja ottaa yhteyttä suoraan”, Jussi jatkaa.

“Kyllä sanoisin nuorille, että olkaa rohkeita, ei siinä mitään häviä. Jos vaisto sanoo, että kokeile niin kokeile! Enkä tietenkään tarkoita, että pitää mennä kusemaan sähköpaimeneen. Mutta jos yhtään tuntuu, että jokin asia voisi olla oma homma niin lähde kokeilemaan. Itsekin tosiaan ajattelin, että päädyn olemaan tekijä, jolla on turvallinen ammatti. Nyt olen freelancer, ja tulen aina olemaan. Kannattaa kuunnella omaa vaistoa eikä miettiä, mitä muut ajattelee. Se on ihan viho viimeinen asia! Muiden mielipide on aina vain muiden mielipide!” Lampi sanoo kysyttäessä suositteleeko hän alaansa muille. Työnhaussa on kova kilpailu alasta riippumatta, mutta Jussi kokee tärkeänä ominaisuutena hakijan aitouden. “Pitää puhua suoraan ja kertoa suoraan, mitä itse on. Se kelpaa tai sitten ei. Oli kyse sitten haastattelussa tai missä tahansa. Vastapuoli aistii kyllä heti, jos esittää muuta”, hän kiteyttää.

Monivaiheeseen uraan on mahtunut paljon onnistumisia ja hienoja projekteja. “Päällimmäisenä tulee mieleen elokuva, josta kuulen edelleen viikottain – Vares 2, jossa näyttelin Veikko Hopeaa. Ohjaaja Aleksi Mäkelä on vanha, hyvä ystäväni, joten sain aika vapaat kädet. Hahmoa oli hauska tehdä, koska hän oli umpi paha jätkä. Joka aamu, kun heräsi pääsi lyömään ja ampumaan. Se on niin eri maailmasta, kuin mitä itse olen oikeasti” näyttelijä naurahtaa muistojaan. “Vasta olin kuvaamassa Kummeli & Parmas elokuvaa, jossa pääsin näyttelemään suuresti kunnioittamani Jukka Puotilan kanssa. Oli hieno kuvauspäivä!” hän jatkaa. Monipuolisuus on näkynyt Lammen uralla vahvasti myös hyvissä muistoissa. “Yhtenä isona juttuja, olisikohan ollut 2006 vai 2007, Ville Virtasen kanssa tehty teatterimonologi Luolamies . Kaksi tuntia lavalla, yksin. Kun Ville soitti pyytäkseen minut mukaan, niin ajattelin, että nyt otetaan miehestä mittaa. Se onnistui hyvin ja esitys oli hieno. Mutta jo ajatuksena, että yrität pitää yleisön otteessa kaksi tuntia, ja se onnistuu, niin vau!” Jussi kertoo.

Jo teatterikorkeakoulun aikaan nuori näyttelijänalku pääsi mukaan projekteihin suurempien nimien kanssa erilaisiin projekteihin. “Pääsin ryhmäteatteriprojekteihin legendojen kuten Kari Heiskasen , Vesa Vierikon ja Eero Ahon kanssa. Ensimmäisissä lukutreeneissä ajatus oli, että mitä helvettiä minä täällä teen, ja mihin olen sotkeutunut . Epätodelliselta tuntui ujona etelä-pohjalaisena poikana temmeltää mukana”, näyttelijä naurahtaa alkutaipaleelleen. Teatterin lavalla näyttelijä kulkee roolinsa mukana, mutta musiikkimaailmassa lavalle noustaan omana itsenään. “Rautiaisen bändin kanssa oltiin heittämässä ensimmäistä rundia Ruisrockin niittylavalla, jossa oli 15 000 ihmistä katsomassa. Kun siinä kävelet sinne lavalle ajatuksella nonii let’s rock! niin väkisinkin se jää mieleen. Näitä musakeikkoja kehtaa kyllä muistella vielä kiikkutuolissakin”, Jussi kertoo ylpeänä naurahtaen. Musiikki- ja bänditoimintaa kaksimetrinen mies on kantanut mukanaan 13-vuotiaasta asti, eikä siitä tingitä.

Let’s rock ja sitten mennään!

Luovalle ammattilaiselle on kehittynyt omat toimintamallinsa ennen esiintymistä. “En sillä tavalla ole uskovainen, enkä kuulu kirkkoon, mutta aina ennen lavalle menoa otan itselleni viiden minuutin hetken, jossa pyydän voimaa esi-isiltä. Teatteri puolella tulee tietyt rutiinit jo rekvisiitankin kanssa esityksen ajaksi. Kaikki toimii, vaikka ei katsoisi kelloa”, hän paljastaa. “Aivan kuten Rautiaisen kanssa, tulee kaikkien bändien kanssa sanottua Let’s rock! ennen lavalle nousua”, Lampi murahtaa mottonsa hyväntuulisena.

Tulevaisuus näyttää sumuisalta myös näyttelijälle. “Koronan takia ei voi sanoa, mikä toteutuu ja mikä ei, mutta ensi keväälle on sovittu muutamia keikkoja bändillekin” muusikko-näyttelijä Lampi valottaa tulevaisuuden suunnitelmiaan. Tuttu ääni löytyy loppuvuodesta myös radiosta. “Ensi kuussa teen jälleen Radio Rockilla Tiernapoikia Jone Nikulan kanssa”, Lampi kertoo. “Tällä hetkellä toivon, että olisi töitä myös jatkossa. Ikinä ei ole sillä tavalla haaveita erikseen ollut. Rock-puolella halusin päästä isoille festareille, mutta ne ovat jo toteutuneetkin. Joskus olisin halunnut näytellä Batmania, mutta nyt taidan olla siihen jo liian vanha” näyttelijä nauraa. “Olen sellainen tekijä tyyppi että, jos minulla on kaksi päivää vapaata niin olen siivonnut kämpän katosta lattiaan ja silittänyt ikkunaverhot”, Jussi Lampi kertoo nauraen toiveistaan.

Näyttelijä-muusikko Jussi Lampi on onnellinen omasta urapolustaan eikä osaa kuvitella elämäänsä ilman sitä puolta itsestään. Näyttelijäntyön peruuntuessa mies on toiminut väliaikaisesti baarimikkona, jossa on päässyt toimimaan myös ihmisten kanssa. “Tänä vuonna pyöriteltiin koronan takia peukaloita, ja käytiin keskusteluja Kelan ja TE-toimiston kanssa, kun ei baarimaailmaankaan päässyt. En oikeastaan tiedä, mitä muuta voisin tehdä, ehkä voisin olla matkaopas Fuengirolassa tai Kairossa! Pääsin omaan unelmaan, niin hankala miettiä muita vaihtoehtoja”, Lampi punnitsee valintojaan. “Kaikkihan haluaisivat olla ammatiltaan miljonäärejä, mutta se ei syystä tai toisesta onnistu. Olen onnellinen ja onnekas, että saan tehdä sitä, mitä rakastan”, hän naurahtaa lopuksi.

 

Teksti Saara Purhonen
Kuvat Jussi Lampi