“Tsemppiä työnhakuun!” – Henkilöhaastattelussa Muska

Muska Babitzin aloitti laulajan uransa 1969 ensimmäisenä suomalaisena naispuolisena rocklaulajana. Lapsuutensa Helsingissä viettänyt laulaja sai ensi kosketuksen rock-musiikkiin Huvilakadulla sijainneen baarin ulkopuolella. Veljiensä Sammyn ja Kirkan kanssa Muska kuuli kadulle asti kantautuvaa outoa musiikkia – Muun muassa Elvistä ja Little Richardia. Harmikseen muusikonalut eivät päässeet vielä sisään baariin.

Ennen laulajanuraa Muska toimi erilaisissa tehtävissä, kuten muutkin. ”Ensimmäinen työpaikkani oli Asuntosäästäjillä korttelilähettinä. Sitä en muista, miten siihen tehtävään päädyin”, laulaja pohtii taaksepäin. ”Nykyiselle uralleni päädyin Dannyn toimiston kautta”, Muska toteaa uransa alkutaipaleesta. Vuosina 1969-1971 Muska keikkaili Kirkan ja Dannyn kesä-kiertueilla jo täyttä häkää. Vuonna 1971 ”Kala Hande” Salakan luotsaama Orpheus-yhtye alkoi säestää Muskaa. Ensimmäinen single ”Kirjoita postikorttiin” julkaistiin 1971 ja LP-levy ”Muska” vuonna 1973.  ”Urani huippukohta on varmasti Krokotiilirock-levyn tekeminen Suomen huippumuusikoiden kanssa”, Muska muistelee hienoja hetkiä uraltaan.

Pitkän uran tehnyt laulaja ei ole vielä irrottamassa otetta mikrofonista. ”Tulevaisuudessa suunnitelmassa on keikkailua ja levyn tekoa”, Muska vihjaa suunnitelmiaan. Laulajanura on vienyt helsinkiläisnaista maailmalla, mutta hän ei suoraan suosittele alaa lukijoille. ”Kannattaa ensin hankkia toinen ammatti, ja sitten lähteä kokeilemaan laulu-uraa”, Muska tiivistää kokemuksella. Urallaan laulaja on nähnyt monenlaisia ihmisiä, mutta tietyt ominaisuudet nousevat tärkeiksi työkavereissa ja yhteistyökumppaneissa. ”Arvostan kaveruutta, rehellisyyttä sekä empatiaa”, hän tiivistää. Optimistinen asenne on vienyt laulajaa platinalevyihin ja kiertueille, eikä loppua ole näkyvissä.

”Ole aina optimisti – Tsemppiä työnhakuun!”


Haastattelu on toteutettu etäyhteyksillä SivuluisuRockin yhteistyön kautta.

Teksti Saara Purhonen
Kuvat www.muska.fi